Siistiä jälkeä, sydämellä tehtynä.

Yrittäjätarinani

”Paloin loppuun työskennellessäni ravintola-alalla. Vuosi 2020 toi haasteita ravintoloihin ja pelko töiden loppumisesta tuki päätöstä vaihtaa alaa.

 

Siivoaminen on aina ollut minulle mieluista puuhaa ja kotona se on myös tapa rentoutua.

 

Hain siivousalan töitä sosiaalisen median kautta.

 

Syksyllä 2020 minut palkattiin tamperelaiseen siivousalan yritykseen. Haasteita arkeen toi kuitenkin pieni palkka ja yksityiselämän jatkuva sovittaminen töiden mukaisesti.

 

Mielessä alkoi itää ajatus oman yrityksen perustamisesta jo varhain alalle vaihdettuani.

 

Pelko oman yrityksen perustamisesta oli suuri nuoresta iästä johtuen, ja koska perheessä tai lähipiirissä ei juuri muita yrittäjiä tuolloin ollut.

 

Vuonna 2021 kuitenkin tein päätöksen yrittäjyydestä ja aloin tavoitella unelmiani.

 

Kaksikymmentäkolme vuotiaana minusta sitten tuli yrittäjä ja syntyi

Piipan Siivouspalvelut.

 

Piipan Siivouspalvelut on perustettu vuonna 2022. Se on yksityinen elinkeinonharjoittaja, jonka kotipaikka on Nokia, ja pääasiallinen toimiala Siivouspalvelu.”

 

– Pirita Pohjalainen

Piipan Siivouspalvelu

Kokemuksia

Kaisa

”Olemme todella tyytyväisiä Piipan siivouspalveluun. Siivous on aina tehty aikataulussa ja huolellisesti… 

 

 

Katariina

”Etsimme vaihtoehtoa suurille siivousyrityksille ajatuksella, että kotiin tuleva henkilö olisi aina sama ja luotettava. Joustavuus joka suuntaan on erinomaista…

 

Harri

”Parasta siivouspalvelua Nokialla!”

 

 

Kysy tarjousta

Mikäli kaipaat lisätietoja palveluistani tai haluat varata siivouksen, autan mielelläni. Otathan rohkeasti yhteyttä, niin suunnitellaan juuri sinulle sopiva ratkaisu. Vastaan nopeasti kaikkiin yhteydenottoihin.